Mortal Kombat 1 on saapumassa valloittamaan videopelimarkkinoita syyskuussa. Nyt tulevasta nimikkeestä paljastettiin myös lisää hahmoja, joiden kanssa pelaajat pääsevät suuntaamaan kamppailuareenoille.

Tuore teaservideo paljastaa yhteensä viisi uutta pelihahmoa. Mukana ovat The Boys -sarjasta tuttu, lasereita silmistään ampuva Homelander, viime vuoden DC-hittisarja Peacemakerin nimikkosankari, Omni-Man, jolle J.K. Simmons antaa äänensä Invincible-animaatiosarjassa sekä aiemmissa Mortal Kombat -peleissä esitellyt Ermac, Quan Chi ja Takeda.

Kaikki viisi hahmoa ovat saatavilla Mortal Kombat 1:n julkaisun jälkeen osana Kombat Pack -DLC:tä. Homelanderin kanssa areenoille päästään kuitenkin vasta alkuvuodesta 2024.

Uusien pelihahmojen julkistus tapahtui parhaillaan käynnissä olevan San Diego Comic Con -tapahtuman yhteydessä. Pelin kehitellyt NeatherRealm Studios saapui paikalle pitämään esitelmää yhdessä pelisarjan luojan Ed Boonin kanssa.

Aiemmin julkistettuja Mortal Kombat 1 -hahmoja ovat muun muassa Smoke ja Rain.

Mortal Kombat 1 julkaistaan PlayStation 5:lle, Nintendo Switchille, Xbox Seriesille ja pc:lle 19. syyskuuta 2023.

Vilkaise alta tuore uutuushahmot paljastava teaserklippi sekä pelin traileri.

Lähde: Mortal KombatIGN

YouTube video