Tommy Refenesin ja Edmund McMillenin kovasti kiitelty tasoloikkapeli Super Meat Boy on saamassa vihdoin omat PlayStation-versionsa. Vielä kuluvan vuoden aikana peli on määrä julkaista sekä PlayStation 4:lle että myös Vitalle, joille PlayStation Plus -jäsenet tulevat saamaan sen myös heti julkaisussa pelattavakseen ilman tarvetta kukkaron avaamiselle.

Jo viimeiset viitisen vuotta peli on ollut saatavilla niin Xbox 360:lle kuin pc:llekin. Pelin kehittäjien mukaan he ovat jo pitkään halunneet tuoda luomuksensa myös useammille alustoille, mikä ei ollut kuitenkaan toviin mahdollista ”monimutkaisista syistä” johtuen. Yksi merkittävä tekijä on tietysti ollut se, että alkujaan Super Meat Boy tuotiin maailmaan Microsoftin julkaisemana.

Refenes ja McMillen eivät vielä toistaiseksi menneet yksityiskohtiin sen suhteen, miten suoraan Super Meat Boy tullaan PlayStationeille kääntämään. Ohessa on kuitenkin jo jonkinlainen traileri tulevasta.

YouTube video

Lähde: PlayStation Blog