Microsoft kiistää suunnitelleensa Call of Dutyn tuomista pelkästään Xbox-konsoleille.
Yhtiön talousjohtaja Amy Hood kommentoi Microsoftin suunnitelmia kilpailuviranomainen FTC:n ja Microsoftin välisessä oikeudenkäynnissä antamassaan lausunnossa. Hoodin mukaan Microsoft ei aio viedä Call of Dutya PlayStationeilta.
Hood kertoo, ettei hän ole käynyt keskusteluja Call of Dutyn rajaamisesta Xbox-yksinoikeudeksi. Hänen mukaansa yksinoikeusasiaa ei ole tuotu esiin kauppaa koskevissa esityksissä tai johtokunnan kokouksissa. Hood kertoo lausunnossaan, että olennainen osa Activision Blizzard -kaupan kannattavuutta on yhtiön pelien tuominen aiempaa laajemman yleisön saataville niiden saatavuuden rajoittamisen sijaan.
Sony on myös korostanut oikeudessa Call of Dutyn merkitystä PlayStationille. Huolimattomuuden vuoksi julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella jopa miljoonat PlayStation-pelaajat käyttävät peliaikansa pääasiassa Call of Dutyn parissa. Pelisarjan kerrotaankin tuottaneen vuosittain reilusti yli miljardin dollarin myynnit Sonyn alustalla.
Lähde: VGC