Namcon Bandai on varmistanut tuovansa toimintaroolipeli Tales of Xillian viimein länteen. Pelin englanninkielinen versio saapuu PlayStation 3:lle vuoden 2013 puolella.

Alkujaan Japanissa jo viime vuoden syyskuussa nähty teos osoittautui kotimaassan sekä arvostelu- että myyntimenestykseksi. Peli nappasi muun muassa Famitsu-lehdeltä 39 pistettä neljästäkymmenestä ja myi enemmän kuin yksikään aikaisempi Tales of -pelisarjan osa kyseisessä maassa.

Pelin jatko-osa, Tales of Xillia 2, julkistettiin viime kuussa ja sen on tarkoitus ilmestyä Japanissa marraskuussa. Tekeleen länsijulkaisu riippunee paljolti ensimmäisen osan menestyksestä.

Seuraava Euroopassa nähtävä Tales of -sarjan peli ei ole kuitenkaan vielä Xillia vaan Tales of Graces f. Peli saapuu kauppoihin elokuun 31. päivä sekä perus- että erikoisversion muodossa.

Ohessa Tales of Xillian eri osa-alueita esittelevä japaninkielinen traileri sekä pari kuvaa.

YouTube video

Linkki traileriin

Lähde: Tales Series (Facebook)