Electronic Artsin kaupunkirakentelupeli SimCity on ollut myynnissä vasta hieman yli viikon, mutta sen julkaisun herättämä keskustelu tuntuu kestäneen sitäkin pidempään. Erityisesti puhetta on piisannut pelin nettiyhteyden vaativasta rakenteesta, joka esimerkiksi palvelimien ruuhkautuessa voi estää jopa yksinpelaamisen periaatteessa kokonaan.
Pelistä vastuussa olevaa Maxisia johtava Lucy Bradshaw on nyt EA:n virallisessa blogissa pyrkinyt puolustamaan kehittäjien tekemää ratkaisua. Bradshaw vannookin viestissään, ettei kyseessä ole salaliitto pelaajia vastaan, vaan että nettivaatimus on tärkeä osa Maxisin visiota.
– Suunnittelimme pelin alusta alkaen moninpeliä silmällä pitäen. Uutta teknologiaa käyttämällä halusimme toteuttaa visiomme globaalista ja alati muuttuvasta sosiaalisesta maailmasta, Bradshaw kuvaili.
Maxis-pomo luetteleekin blogitekstissään erityisesti useita sosiaalisia elementtejä ja ominaisuuksia, joiden olemassaoloa jatkuvan nettiyhteyden vaatiminen sujuvoittaa. Mitä tulee kuitenkin internetyhteyden ulkopuolella pelattavan yksinpelitilan sivuuttamiseen, ei vastaus ollut aivan yhtä moniosainen.
– Olisimmeko voineet rakentaa offline-pelitilan? Kyllä, mutta hylkäsimme idean, koska se ei sopinut visioomme. Emme keskittyneet eristettyihin, yksittäisiin kaupunkeihin, joillaisia olemme tarjonneet aiemmissa SimCity-peleissä. Me ymmärrämme, että on olemassa faneja, jotka haluavat tätä. Kuuntelemme kuitenkin myös tuhansia ihmisiä, jotka rakastavat toimintoa, joka pitää pelin alati yhteydessä verkkoon. Tarjoamamme SimCity pitää sisällään aiemmista osista tutun taian, mutta ottaa kiinni myös alati kehittyvää teknologiaa.
Lähde: EA