Tällä viikolla maailma sai muun muassa uuden silmäyksen tulevaan Mass Effectiin ja kokipa Steamikin muutamia hienovaraisia uudistuksia. SIinä sivussa harmitella ehdittiin myös uunituoreen Dishonored 2:n mahdollisia pc-ongelmia ja kaiveltiinpa Pokémon GOn tulevaisuudestakin hieman tietoja.
Näistä ja monesta muusta aiheesta voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Dishonored 2:n pc-version ongelmat herättävät huolta virallisen julkaisun kynnyksellä
– Ja taas yksi syy lisää olla ennakkotilaamatta pelejä. Paitsi että ollut steamin myydyimpien listan kärjessä jo pari viikkoa. Saatanan tunarit. -Kosmonautti
– Kyllä ”master racenkin” olisi aika oppia se tosiasia, että suurin osa AAA-hittipelien myynneistä koostuu konsoliversioista. Ei pelinkehittäjillä ja julkaisijoilla siis ole hirveästi motiivia panostaa PC-versioihin. Vaikka PC:llä sitten saisikin kaikkien patchien ja vuodatetun tuskan ja hien jälkeen sen ”parhaimman” kokemuksen, niin ei se paljoa myynneissä paina. Ja ennen kuin kukaan vetää hernettä nenään, niin tämä sellaiselta, joka pelaa sekä PC:llä että konsoleilla. Tapanani on ostaa hyviksi havaitsemistani peleistä niin konsoli-kuin PC-versiotkin. -Shunichiro
Ranskalaisjätti Ubisoft pyrkii laajentamaan reviiriään myös Netflix-suoratoistopalveluun
Guillemot on ottanut asian esille jutusteltaessa toimenpiteistä, joilla pelitalo vastaa Vivendi-yhtiön alati kasvavaan osakemäärään. Guillemot tahtoisikin pitää yhtiönsä mahdollisimman itsenäisenä Vivendin osakepaineen alla. Tällä hetkellä Vivendi omistaa reilun 20 prosentin siivun Ubisoftin osakekannasta.
– Laadukkaasti tehty Rainbow Six -sarja olisi minulle kyllä unelmien täyttymys. Mallia voisi ottaa The Unitista ja Strike Backistä, jotka molemmat ovat loistavia special forces -meininkiä kuvaavia sarjoja. -Malarkey
– Tästä muistui mieleen, että Raymanistähän sovitettiinkin aikanaan lyhytikäinen animaatiosarja. Paskaahan se lopulta tietty oli. -lindario
Battlefield 1 teki historiaa julkaisussaan – ilmeisesti
– P-Stats-sivuston mukaan samanaikainen pelaajamäärä nousi melkein yli (ellei jopa mennyt) 900 000 pelaajan kaikki alustat yhteen laskettuna silloin kun itse tarkistin. Myynneistä ei tosin ole vielä tietoa. -Vi-Pe
– Täysin epärealistisestihan tämä esittää ensimmäistä maailmansotaa, mutta tarinat eivät olleet ihan niin huonoja kuin olisin odottanut. Useampi lyhyt tarina itse asiassa palvelee tarkoitusta paremmin kuin yksi pitkä kampanja. Tarinoita pitäisi vain olla enemmän, nyt kampanja kestää kaiken kaikkiaan alle 6 tuntia. -Jamatsu
Blizzard tuskin ehostaa ensimmäisiä Warcraft-pelejä – ”hauskuus on huvennut”
– Jos pelit joskus nähdään uudemmassa muodossa niin se olisi sitten Warcraft IV:n yhteydessä (kuten alkuperäinen Diablo osana D3:sta), mutta kyllähän se on valitettavasti jo pitkään rivien välistä ollut luettavissa, että Blizzardilla ei ole mitään kiinnostusta palauttaa Warcraftia RTS muotoon, vaikka suoraan eivät ole tätä mahdollisuutta teilanneet. Ehkä sitten joskus kun World of Warcraft pääsee eläke-ikään, jos silloinkaan 🙁 -Balnazzard
– Harmillinen kommentti yhdeltä lapsuuteni suosikkipelinkehittäjistä. Nykyään koko yhtiön valikoimassa ei ole enää yhtään kiinnostavaa peliä. Toista se oli 90-luvulla. -tetteri
Steamin kauppasivu laitettiin uuteen uskoon
Viime kuussa paljastettu ulkoasupäivitys pyrkii helpottamaan Steam-kauppapaikan käyttöä. Päivityksen myötä käyttäjät voivat räätälöidä Steamia entistä tarkemmin omia mieltymyksiään vastaavalle mallille. Päivityksessä kauppapaikan etusivu korostaa entisestään tarjouksessa olevia pelejä, joille on omistettu oma osionsa heti esiteltyjen julkaisujen alla.
– Onhan tuossa jo visuaalisestikin ihan selkeitä parannuksia, puhumattakaan muista haku ja filtteröintiparannuksista. Nyt saan esim. tageilla suodatettua matskua pois omasta ”feedistä”. Ei tarvitse katsella niitä Visual Novel ja Free to Play ehdotuksia enää Recommended osiossa. Tätä olen toivonut kovasti. -Boblick
– Vihdoinkin Steam toi esille hyväksi todetun haun tagien mukaan. Se on toki ollut saatavilla, mutta jostain syystä päättivät piilottaa sen. -Lockdownn
Mass Effect: Andromedan uusi traileri on täällä – näissä merkeissä BioWaren avaruusooppera jatkuu
– Mass Effect on pyörinyt niin vahvasti Shepardin ympärillä, että en tästä tarinan puolesta odota vastaavaa menestystä. Uuden galaksin tutkiminen tosin kiinnostaa ja yleisesti peli on varmastikin näyttävä sekä hiotumpi kuin edelliset pelit. -MacGyver69
– Maltan tuskin odottaa, että pääsen Andromedan takapajuisille otuksille näyttämään vähän vapauden mallia. -Maketsuki
Pokémon GOn uusin päivitys antaa viitteitä uuden hirviösukupolven lähestymisestä
– Kun saisin napattua/kehitettyä edes sen 100 turria ennen kuin nämä lätkäistään pöytään. Vanhat turrit tulevat kummiskin harvinaisemmaksi siinä vaiheessa, kun joka toisesta pusikosta tursuaa Ledyboja sekä Sentrettejä eli kakkos generaation vastineita Weedleille ja Rattatoille. -mecha_no_maniac
– Toivottavasti eivät pidä turhaan kiirettä. Ensinnäkin jo toisen generaation taskuhirviöt olivat monta kertaluokkaa tylsempiä kuin ensimmäisen ja toisekseen monta peliä on itseltäni jäänyt sen takia, että peli työntää uusia tavoitteita ja sisältöä huomattavasti tiuhempaa tahtia kuin itse ehtii suorittaa entisiäkään. -henkka007
Nämä pelit julkaistiin tällä viikolla – pahuus voittaa ja Dishonoredin on aika jatkua
– Super Rad Raygun, olen odottanut tätä peliä siitä lähtien kun Screwattack esitteli sitä vuosia sitten. Ennen kun se saapui Rad Raygunina Xbox Indie Gamesiin, äänestin peliä Steam Greenlightissa (jossa kesti varsin kauan) ja jäin sitten odottamaan ja nyt se viimein tulee. -Brutal1ty
– PS4 Pro on jo tilauksessa, samoin Dishonored 2:n Collector’s Edition. Myös Tyranny kiinnostaa ja lähtee luultavasti ostoon. Tosin näiden kahden pelin kohdalla haluan vielä kyllä nähdä arvostelut ennen kuin niistä mitään maksan. -Provenmental