2K Games on vahvistanut joukon yksityiskohtia liittyen Mafia III:a koskeviin lisäsisältösuunnitelmiin. Aikeena 2K:lla ja kehittäjä Hangar 13:lla olisi tukea peliään julkaisun jälkeen sekä tietysti maksullisella sisällöllä että myös muutamilla ilmaisilla lisillä.

Merkittävimmät Mafia III:n saamat lisurit tulevat tietysti olemaan maksullisia. Suunniteilla peliin on tällä hetkellä kolme tarinavetoista laajennusta, jotka kukin kuuluvat osaksi Mafia III:n noin 30 euron kausikorttia. Pelin laajennuksissa Mafia III:n päähenkilö Lincoln päätyy niin jahtaamaan korruptoitunutta seriffia (Faster, Baby!), tutkimaan rituaalimurhia (Sign of the Times) sekä ratkomaan Vietnamin sodassa alkunsa saaneita riitoja (Stones Unturned).

Uusien tarinatehtävien lisäksi Mafia III:n tarinalaajennukset lisäävät peliin myös niin uusia aseita, asusteita, ajoneuvoja kuin kilpa-ajokisojakin. Vastaavanlaiset pienemmät lisät kuuluvat osaksi myös 2K:n ilmaista lisäsisältöä koskevia suunnitelmia. Marraskuussa kaikki pelaajat pääsevät esimerkiksi käsiksi pelin ennakkotilausetuna alunperin tarjottuun Judge, Jury and Executioner -asepakettiin, ja ajan myötä peliin on tarkoitus saada myös laajempia autojen muokkaamiseen liittyviä mahdollisuuksia.

Virallisen julkaisunsa itse Mafia III -pääpeli saa 7. lokakuuta.

Lähde: Mafia III