Mafia III:n ensimmäinen tarinalaajennus Faster, Baby! on julkaistu. Pääpelin sankarina toimivan Lincolnin tällä kertaa korruptoituneen seriffin perään vievä lisäri kustantaa sellaisenaan 15 euroa, joskin se kuuluu myös osaksi pelin 30 euron kausikorttia.

Uuden tarinaosuuden ja hahmojen lisäksi tuore sisältö esittlee peliin uuden Sinclair Parish -alueen sekä muutamia aiemmin pelissä poissaolollaan loistaneita ajo- ja taistelumekaniikkoja. Lisää aseita ja ajoneuvoja on toki niitäkin odotettavissa.

Samalla nyt tiistaina Mafia III on saanut myös virallisen demon, jonka voi käväistä lataamassa niin konsoleille kuin pc:llekin. Koettavaksi se tarjoaa pelin alkuosuuden.

YouTube video

Lähde: 2K Games