Tuore toimintaroolipeli Lords of the Fallen on saanut vahvan alun taipaleelleen.

Lokakuun 13. päivänä julkaistu Dark Souls -tyylinen toiminta on ylittänyt kymmenessä päivässä miljoonan myydyn kappaleen rajapyykin. Julkaisija CI Games kertoo olevansa kiitollinen Lords of the Fallenin saamasta vastaanotosta.

Lords of the Fallen on tärkein ja kunnianhimoisin peli, jonka olemme kehittäneet 20-vuotisen historiamme aikana, CI Gamesin toimitusjohtaja Marek Tyminski kommentoi.

Tyminskin mukaan CI Gamesin Hexworks-studion työstämä Lords of the Fallen on vasta alkua. Hän kertoo, että kyseessä on ensimmäinen peli CI Gamesin suunnittelemasta AAA-tuotantoarvoilla kehitettyjen pelien putkesta, joka saa jatkoa tulevina vuosina.

CI Games ei ole toistaiseksi paljastanut tulevia peliprojektejaan. Studio tunnetaan aiemmin esimerkiksi Sniper: Ghost Warrior -pelisarjan kehittäjänä. Sarjan viimeisin osa, vuonna 2021 julkaistu Sniper Ghost Warrior Contracts 2 sai ilmestyessään tylyn vastaanoton Pelaajan käsittelyssä.

Lähde: Eurogamer