Bandai Namco Entertainment ilmoitti 15. lokakuuta, että Dragon Ball: Sparking! Zero -videopelin myyntiluvut ovat ylittäneet kolmen miljoonan kappaleen rajapyykin vain 24 tunnin sisällä sen julkaisupäivästä 11. lokakuuta 2024. Parhaimmillaan pelillä on ollut Steamissa 122 554 yhtäaikaista pelaajaa.
Uusi peli on herättänyt innostusta muun muassa suurella hahmogallerialla ja mukaansatempaavilla taisteluilla. Lisäksi suosion kasvattamiseksi toteutettiin suuri maailmanlaajuinen markkinointikampanja.
– Työskentelimme yli 30:n kansainvälisen sidosryhmän kanssa kehittääksemme kullekin alueelle sopivimpia markkinointistrategioita. Tämä sisälsi mainoskierroksen Pohjois-Amerikassa ja osallistumisen pelitapahtumiin kaikkialla Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Näiden ponnistelujen ansiosta saimme mukaan laajemman fanijoukon kuin koskaan ennen, kertoo pelin julkaisija Bandai Namco.
Spike Chunsoftin kehittämä Dragon Ball: Sparking! Zero on areenatappelupeli, joka perustuu Akira Toriyaman luomaan mangaan sekä siitä tehtyyn ilmiömäisen suosittuun animeen.

Lähde: Oricon News