Ryu Ga Gotoku -studion uusi arvoituksellinen peliprojekti alkaa saada muotoaan, mutta herättää samalla yhä enemmän kysymyksiä.
Joulukuussa Like a Dragon -peleistä tunnettu studio esitteli The Game Awards -tapahtumassa trailerin Project Centurylle, vuoden 1915 Japaniin sijoittuvalle Yakuza-tyyliselle toimintapelille.
Viime yön Summer Game Festissa studio heitti ilmoille täysin uuden pelikonseptin. Uudella nimellä Stranger than Heaven tituleerattu traileri vie tällä kertaa vuoteen 1943, mahdollisesti vaihtoehtoiseen historiaan, sillä todellisuudessa Japani oli tänä vuonna täysillä toisen maailmansodan tuiskeissa.
Jazzin ja sumun peittämien neonvalojen täyttämä maailma sisältää japanilaisten vaikutteiden lisäksi paljon myös noir-elementtejä ja Yhdysvaltoihin viittaavaa kuvastoa.
Lisää hämmennystä on aiheuttanut yhdysvaltalaisen hiphop-sensaatio Snoop Doggin vierailu Ryu Ga Gotokun studiolla viime vuonna.
Yhden faniteorian mukaan pelissä olisikin mahdollista liikkua ajassa. Tähän saattaisi viitata myös alunperin julkistettu nimi, Project Century (engl. vuosisata). Mikään ei ole varmaa, mutta toistaiseksi ainakin mahdollisen päähenkilön nimi on selvillä: hän on sinisilmäinen Mako Daito.
Lähde: IGN Nordic
Lue myös: Ryu Ga Gotokun seuraava peli paljastetaan syksyllä – luvassa jotain yllättävää
Lue myös: Uudessa Like a Dragon -pelissä on yllättävä Suomi-yhteys – tämän tunnusbiisin tietävät kaikki
