Sonyn kerrotaan kaavailevan uuden kannettavan PlayStation-konsolin julkaisemista.
Bloomberg-julkaisu kertoo Sonyn suunnittelevan PlayStation-käsikonsolia, jonka tarkoituksena olisi tuoda PlayStation-pelit uuden yleisön ulottuville. Julkaisun lähteiden mukaan uuden konsolin tavoitteena olisi haastaa Nintendon asema käsikonsolimarkkinoilla.
Suunnitelmien kerrotaan olevan vielä varhaisessa vaiheessa, eikä laitteesta ole tällä haavaa tarkempia tietoja. Näin ollen konsolin mahdollinen julkaisukin odottaisi vasta useamman vuoden päässä.
Lue myös: Sony juhlistaa PlayStationin 30-vuotispäivää näyttävällä uudella PS5- ja PS5 Pro -konsolimallistolla
Sony julkaisi viime vuonna PlayStation Portal -laitteen pariksi PS5-konsolille. Laitetta pystyy kuitenkin käyttämään ainoastaan pelien pelaamiseen suoratoistettuna PS5-konsolilta. Uuden laitteen olisi kuitenkin nähtävästi määrä toimia nimenomaan itsenäisenä pelikonsolina.
Käsikonsolimarkkina näyttää jälleen lämpenemisen merkkejä, sillä Sonyn lisäksi myös Microsoftin on kerrottu suunnittelevan kannettavan konsolin julkaisemista. Xbox-pomo Phil Spencer on kertonut yhtiön työstävän prototyyppejä Xbox-käsikonsolista, mutta myös mahdollisen Xbox-laitteen julkaisu tapahtuisi aikaisintaan vuosien päästä.
Lue myös: Supernäyttävä The Sims -haastaja Inzoi viivästyi
Lähde: Bloomberg