Päättyneellä viikolla tunnelma oli jälleen enemmän odottava kuin toiminnallinen. Väläyksiä saatiin kyllä esimerkiksi hiljalleen todellisuudeksi muuttuvaan Uncharted-elokuvaan ja Ubisoftin Assassin’s Creed– ja cross-play-suunnitelmiin, mutta selvää on, että katseet ovat vahvasti kiinni marraskuun mukanaan tuomissa uusissa konsoleissa. Sekään ei toki estänyt jälleen yhtä peliaiheista joukkokannetta, joka nostettiin tällä kertaa Kanadassa EA:ta vastaan.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Oikeuskanne syyttää EA:ta laittoman uhkapelin järjestämisestä
– Entäs 2K jolla on peleissään uhkapeliautomaatteja ja ruletteja ynnä muuta vastaavaa? Tietysti jos EA saa pahasti pataansa niin eiköhän 2K ala myös varoa. -Angel of Death
– Minusta edelleen paras ase taistelussa loottolaatikoita vastaan olisi ehdoton 18 vuoden ikäraja peleihin, jotka sisältävät näitä uhkapelimekaniikoita. Pistäisi julkaisijat miettimään hyötyjä ja haittoja vähän uudesta näkökulmasta. Eihän tuosta ole kauan aikaa, kun EA jäi kiinni FIFA-loottiboksien mainostamisesta lelukuvastossa. -Haerski
Näin Tom Holland muuttuu Nathan Drakeksi – Uncharted-elokuva valottuu ensikuvilla
– Peleissähän taisi itse asiassa olla nuorella Nathanilla merkittävästi eri vaatteet. Voisi tässäkin olla. En itse ainakaan voi mitään sille että tuo on jollain tapaa huvittava siinä missä Aku Ankan vaatekomero, jos tiedätte mitä tarkoitan. -zappah
– Ihmisillä yleensä on tietynlainen tyyli josta he tykkäävät ja aika paljon tuota tyyliä määrittää myös Nathanin ammatti, eli pitää olla aika agile-asustus ja yleensä lämpimissä maissa juoksentelee, eli aika kevyttä mutta kestävää yleensä päällä. Ja kyllä se Nathanin vaatekerta muuttuu pelistä toiseen aina jonkun verran ja myös pelien sisällä. Eikös tuo puvustus ole juuri onnistunut, kun hahmon tunnistaa pelkästä lookista? -Izmou
Ubisoft uudistaa verkkopalvelujensa tarjontaa – Uplay ja kumppanit ovat pian Ubisoft Connect
Assassin’s Creed Valhallan lisäsisältösuunnitelmat esiteltiin – viikinkivalloitukset leviävät aina Irlantiin ja Pariisiin asti
– Peliä ei oo edes vielä julkastu ja paukutetaan jo, et millasta lisäriä on tulossa. Klassinen day 1 dlc kans, jos vähän maksaa extraa ja ostaa season passin. Voi juku, kyllä on hienoo. -Kite8D
– Itselleni on ainakin kivaa saadaa tietoon, miten peliä aiotaan tukea jatkossa ja mitä siihen saadaan. Ei tarvitse arvailla, että kiinnostaako jokin, onko tulossa jotain erikoisempaa vai ei tms. -Agathon
Seuraava The Sims 4 -laajennus paljastui japanilaisteeman kera – tällainen on ”Lumisten vuorten maa”
Hehkutettu Disco Elysium sai näyttävän faniuusioversion Game Boylle
– Nämä aina siistejä juttuja, kun väännetään peli vanhalle raudalle. Omanlaista taidetta, sanoisin. -Teräskäsine
Nappaa erikoislaatuinen Don’t Make Love nyt ilmaiseksi – jaossa menehtyneen pelinkehittäjän muistoa kunnioittaen
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – Amnesia-kauhun uudelleensyntymä ja kylmää Pokémon-kyytiä
– ScourgeBringer,Doom,Outpost Delta ja mahdollisesti Bladed Fury. Hyvää settiä taas tälle viikolle. -Kuros