Iso-Britanniaa jouluna ravisuttaneet tulvat ovat tuntuneet aina pelien maailmassa asti. Guildfordin kaupungissa Kaakkois-Englannissa majaileva Hello Games ilmoitti jouluaattona Twitter-tilinsä kautta ajatuneensa kirjaimelliseen liemeen, kun ”raamatullinen” vesisuma valloitti studion.

Kehittäjien varsin kieli poskessa tehtyjen Twitter-viestien perusteella henkilövahingoilta onnistuttiin jouluna välttymään. Veronsa tulva kuitenkin verotti, sillä ilmeisesti niin useita tietokoneita, monitoreja, huonekaluja kuin myös henkilökohtaisia tavaroitakin tuhoutui tapahtuman myötä.

Tietoa Hello Games ei ole vielä antanut siitä, miten tapahtuma vaikuttaa esimerkiksi hiljattain julkistetun No Man’s Sky -pelin kehitykseen. Masennus ei studiota sentään näytä vallanneen, vaan kehittäjät lupaavat tekevänsä paluun kokemuksen rikkaampana.

– Arvioimme tilannetta tänään, mutta voin jo sanoa, että palaamme aiempaa vahvempina. Tarvitsemme vain paikan jossa työskennellä ja koneen jolla tehdä töitä, Hello Games kertoi Twitterissä joulupäivänä.

Kehitteillä olevan No Man’s Skyn ohella Hello Games tunnetaan Joe Danger -pelisarjasta.

Lähde: Hello Games (Twitter)