Kuluvan kuun lopussa Suomen oma pelialan tapahtuma Northern Game Summit 2012 käynnistyy ensimmäistä kertaa Kajaanissa. Tapahtuma on maksuton ja kestää kaksi päivää.

Käyntiin tapahtuma saadaan torstaina 27.9 verkostoitumis- ja rekrytointitapahtumalla. Tuolloin muun muassa Kajaanin ammattikorkeakoulun pelialan opiskelijat esittelevät omia pelejään ja pelialan yritykset kertovat toiminnastaan.

Paikalla nähdään myös muun muassa esitys siitä, kuinka Kajaanin ammattikorkeakoulussa kehitettävää silmänliikemittausta voi hyödyntää pelien kehittämisessä. Lisäksi CSE II -ajosimulaattori esitellään tapahtumassa ensimmäistä kertaa.

28.9 on tapahtuman konferenssipäivä. Tuolloin paikan päällä puhumassa kuullaan muun muassa Rovion, Remedyn, Housemarquen, Umbran ja Yagerin edustajia.

Lisätietoja tapahtumasta löytää sen kotisivuilta.