Suomessa majaileva autopelistudio Bugbear on tarjonnut nähtäville uutta materiaalia tulevasta Next Car Game -pelistään. Kuluneella viikolla julkaistulla videollaan yhtiö käy läpi pelin vauriomallinnusta, joka mahdollistaa autonrämien muussaamisen moneen erilaiseen muotoon.

Helmikuussa alkujaan julkistetusta Next Car Gamesta kuultiin ensimmäisiä konkreettisempia yksityiskohtia elokuun lopulla, kun Bugbear julkisti peliin liittyvän ennakkotilauskampanjan. Tilauksien avulla suomalaispelitalo on pyrkinyt keräämään hieman lisää varoja pelinsä kehittämistä varten.

Jo tovin aikaa Next Car Game on lisäksi pyrkinyt myös pääsemään osaksi Steamin pelitarjontaa Greenlightin avulla. Bugbearin mukaan Next Car Game oli ainakin vielä perjantaina äänestetty 30 suosituimman Greenlight-projektin joukkoon, kun kaikkiaan pelejä löytyy palvelusta nyt lähes 1 400.

YouTube video

Lähde: Bugbear Entertainment