Netflix julkisti BioShock-elokuvan helmikuussa 2022 ja puhui julkistuksen yhteydessä kokonaisen elokuvauniversumin rakentamisesta pelisarjan ympärille. Filmatisoinnin tuottaja Roy Lee kertoi viime vuonna suunnitelmien muuttuneen, sillä Netflixin budjettileikkaukset pakottivat projektin huomattavasti pienemmän ja ”henkilökohtaisemman” tarinan muotoon suurtuotannon sijaan.
Lue myös: Tulevan BioShock-elokuvan tuotanto on kohdannut haasteita karsitun budjetin vuoksi
Lee kertoo uudessa The Direct -julkaisulle antamassaan haastattelussa viivästysten johtuvan osittain siitä, että käsikirjoitusta haluttiin työstää lisää. Samaan aikaan ohjaaja Francis Lawrence on ollut kiireinen Stephen Kingin The Long Walk -filmatisoinnin sekä tulevan The Hunger Games: Sunrise on the Reaping -elokuvan kanssa.
The Hunger Games: Sunrise on the Reaping saa ensi-iltansa vuoden 2026 aikana. Tavoite on, että BioShockin käsikirjoitus valmistuu, kun uusimman Nälkäpeli-elokuvan tuotanto saadaan päätökseen. Käsikirjoituksesta vastaa tällä hetkellä Terminator: Dark Fatesta tunnettu Justin Rhodes.
– Elokuvan ohjaaminen odottaa Francista, kunhan Hunger Games on valmis, Lee toteaa.
Lee vahvistaa myös, että pelielokuvan käsikirjoitus on ”parhaillaan työn alla”. Hän pysyy Netflixin pyynnöstä vaitonaisena elokuvan sisällöstä, mutta kertoo leffan perustuvan aiempien tietojen tavoin ensimmäiseen BioShock-peliin.
Lawrence kertoi keväällä saaneensa uuden version BioShock-elokuvan käsikirjoituksesta. Hän myönsi tuolloin, että pelin muuttaminen elokuvaksi on haastavaa, mutta sanoi olevansa toiveikas projektin edistymisestä. Lawrence on myös todennut leffan ”pysyvän uskollisena pelille”.
Lue myös: BioShock-elokuvan etenemisestä saatiin tilannepäivitys
Lähde: Eurogamer, The Direct