Blizzard Entertainmentin perustajajäsen ja entinen toimitusjohtaja Mike Morhaime on laittanut pystyyn uuden pelitalon yhdessä vanhojen kumppaneidensa kanssa. Kaliforniassa sijaitseva yhtiö on nimeltään Dreamhaven, jonka alaisuudessa toimivat jo kaksi sisäistä studiota: Moonshot Games sekä Secret Door.

– Olen innoissani ryhtyessäni yhteistyöhön näinkin lahjakkaiden ihmisten kanssa, jotka välittävät syvästi peleistä ja heidän yhteisöistään. Olen uskonut aina pelien voimaan tuoda ihmisiä yhteen taustoista ja esteistä huolimatta. Dreamhavenin voimin odotamme innolla uusien kokemusten luomista ja jakamista pelaajille kaikkialla, Morhaime toteaa yhtiön kotisivuilla.

Dreamhavenin studioista Moonshot Gamesia johtavat pelialan veteraanit Jason Chayes, Dustin Browder ja Ben Thompson. Thompson on vaikuttanut aiemmin esimerkiksi Hearthstonen taidepuolen johdossa, Browder StarCraft II:n ohjaajana ja Chayes muun muassa Hearthstone– ja StarCraft II -tuottajana.

Secret Dooria vetävät vuorostaan Chris Sigaty, Alan Dabiri ja Eric Dodds. Sigatyn historia yltää aina WarCraft III:n vastaavana tuottajana toimimiseen asti, kun taas Dodds oli Heartstonen alkuperäinen ohjaaja. Dabirilla piisaa vuorostaan teknistä kokemusta muun muassa WarCraft III:n, StarCraft II:n ja Heroes of the Stormin parista.

Vielä hirveästi osviittaa ei ole saatu siitä, millaisia pelejä Dreamhavenilta on tiimeineen odotettavissa. Moonshotilla kerrotaan lähinnä tärkeäksi uteliaisuuden ja rohkeuden juhlimista. Secret Doorilla vuorostaan puhutaan kovasti pelaajien yhteentuomisesta positiivisuuden voimalla.

Lähde: Dreamhaven