Reilut kolme vuotta onnistuneen Kickstarter-kampanjansa jälkeen Torment: Tides of Numeneran julkaisupäivä on vahvistunut. Pc:lle alunperin luvattu PlaneScape: Tormentin eräänlainen seuraaja on rantautumassa nyt samanaikaisesti sekä Windows-, Mac-, ja Linux-koneille että myös PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 28. helmikuuta.
Julkaisupäivän vahvistumisen yhteydessä pelin erikoisversiot ovat saaneet oman esittelynsä. Kiitos jakelija Techlandin tuen, saadaan pelistä parikin fyysistä erikoispakettia kullekin alustalle.
Tormentin valmistumisen myötä InXilelta on odotettavissa vielä ainakin pari tietokoneroolipeliä. Joukkorahoituksen yhtiö on saanut kasaan myös uudelle Bard’s Talelle sekä myös Wasteland III:lle.


Lähde: InXile/Techland