Codemastersin kesällä saapuva Grid 2 -kaahailu tulee tarjoamaan ominaisuuden, joka muovaa ratoja uuteen uskoon kesken kilpailujen. LiveRouteksi kutsuttu keksintö paljastettiin Lontoon Eurogamer Expo -tapahtumassa.
Vapaaehtoiseen käyttöön saapuvaa ominaisuutta esiteltiin pelin Chicagoon sijoittuvalla kaupunkiradalla. Kaahatessaan pelaaja päätyi muun muassa yhden kierroksen aikana ajamaan läpi kaupungista löytyvän tunnelin, kun taas uudella kierroksella tämä joutuikin kääntymään aivan toiseen suuntaan juuri ennen kyseistä aluetta.
LiveRoutesta annetun esittelyn voi kurkata tästä.
Samaisessa tapahtumassa Codemasters taustoitti myös ideaa tuoreen ajomallinsa takana. Tärkeää roolia siinä näyttelee pelin fysiikkamallinnus, joka pyörii tuhannen hertsin taajudella. Tämä kehittäjän mukaan mahdollistaa apuvapaan ja syvällisen ajotuntuman, jonka pitäisi kuitenkin olla myös helposti lähestyttävissä.
Kehittäjät ovat ristineet luomuksensa TrueFeel-nimiseksi. Siitä löytää esittelyn edellä mainitun videon kohdasta 17:21.
Lisää videomateriaalia uutuuskaahailusta löytää tästä.
Lähde: Eurogamer