Pelinkehittäjät kertovat Teslan tehneen varsin niukkoja tarjouksia pelien tuomisesta autoilijoiden ulottuville.
Ensimmäisenä Teslan tarjouksesta kertoi Sam Barlow, joka kertoi autovalmistajan lähestyneen häntä Her Story -pelin tuomisesta autoihinsa. Barlow’n mukaan hän kysyi Teslalta, kuinka paljon he maksaisivat lisenssistä, ja kertoo saaneensa ehdotuksena rahan sijaan näkyvyyttä. Barlow kommentoi asiaa myös toteamalla Her Storyn tuomisen autoihin olevan yksi hölmöimmistä hänen kuulemistaan ideoista.
Barlow ei jäänyt ainoaksi Teslan tarjouksen saaneeksi kehittäjäksi. Myös Panicin Cabel Sasser kertoi saaneensa vastaavanlaisen tarjouksen Untitled Goose Gamesta.
Kitsaista tarjouksistaan huolimatta Tesla on onnistunut myös tuomaan pelejä autojensa ruuduille. Yhtiön autoissa on voinut pelata esimerkiksi Cupheadia sekä Fallout Shelteriä.
Lähde: VG247