Torstaina yllätysjulkaisun saanut uusi Five Nights at Freddy’s -peli FNaF World saapui myyntiin liian aikaisin, kehittäjä Scott Cawthon on myöntänyt.

Kauhuseikkailun sijaan tällä kertaa roolipelin ulkomuodon ottaneen uutukaisen ilmoitettiin alunperin saapuvan Steamiin helmikuussa, mutta koska Cawthon halusi kovasti tuoda näytille pelissä jo valmiiksi saadut osa-alueet, päätti hän julkaista sen ilmoitettua aikaisemmin. Tämä ei ole varsinaisesti ensimmäinen kerta, kun Cawthon on tehnyt vastaavaa. Nyt hän on kuitenkin ensimmäistä kertaa oikeasti kokenut, että peli olisi hyötynyt lisäkehitysajasta.

– Pelistä puuttuu paljon ominaisuuksia, joita siinä olisi pitänyt olla jo julkaisussa. Ominaisuuksia joista minulle kyllä sanottiin, mutta jotka jätin huomioimatta ja lisäämättä peliin. Ominaisuuksia, kuten hahmojen omat tietosivut ja mahdollisuus nähdä taisteluissa selostukset eri kykyjen toiminnoista. Nämä ovat asioita, jotka löytyisivät mistä tahansa hyvästä roolipelistä, Cawthon summasi.

Kehittäjä on pahoitellut asiaa ja luvannut, että hän on aikeissa lisätä edellä mainitut puuttuvat ominaisuudet peliin lähiviikkoina. 

Lähde: Steam