Kasvien ja zombien iänikuisen sotimisen reaaliaikaiseksi nettitoiminnaksi muuttuva Plants vs. Zombies: Garden Warfare on kokenut viivästyksen. Eurooppaan vielä viime vuonna helmikuun 20. päiväksi lupailtu räiske onkin nyt saapumassa niin Xbox Onelle kuin Xbox 360:llekin ensi kuun 27. päivä.
Viikon viivästys ei sentään ole ainut asia, jota Electronic Artsilla ja PopCapilla on ollut tänään tarjota. YouTubeen on hiljattain ilmestynyt myös tuore pelistä teetetty pelikuvavideo, joka käy läpi Garden Warfaren neljän pelaajan yhteistyötilaa.
Xbox-alustojen ohella Garden Warfare on tähän mennessä varmistettu myös pc:lle, mutta kyseiselle versiolle ei ole vielä tarjottu julkaisupäivää. Myös PlayStation 4 -versiosta on ollut vinkkejä ilmassa, mutta sellaista ei ole vielä virallisesti vahvistettu.
Kuten myös jo aiemmin kerroimme, on pelin Xbox One -versiosta näillä näkymin tulemassa tuhdein saatavilla oleva räiskintäpaketti. Mukana nähdään pari ylimääräistä pelitilaa, joista toisessa pomoillaan SmartGlass-sovelluksella ja toisessa harrastetaan yhteistyötä jaetulla ruudulla.

Lähde: Electronic Arts