Jälleen yksi avoimeksi mainostettu Android-pelikonsoli on ainakin ideansa osalta löytänyt tiensä tarpeeksi monen kuluttajan sydämeen. Ouyan ohella nyt nimittäin myös muistitikkua muistuttava GameStick on onnistunut saamaan rahoituksen Kickstarterin kautta.
Alkujaan 100 000 dollaria kaipaillut projekti keräsi kuukauden kestäneen rahoitusvaiheensa aikana kasaan kaikkiaan 647 658 dollaria. Pyydettyä rahasummaa on ollut tarkoitus käyttää laitteen viimeistelyyn, mutta ylimääräisen valuutan myötä pelitikun voi nyt odottaa saapuvan myyntiin peräti neljässä eri värissä ja MicroSD-paikalla varustettuna.
Jakeluun näillä näkymin huhtikuussa päästessään GameStick pitäisi olla hankittavissa 79 dollarin hintaan. Laitteella pelataan iskemällä se television HDMI-porttiin, kun taas kokonsa puolesta se sujahtaa tarvittaessa esimerkiksi omaan ohjaimeensa tai ihan vaikkapa omistajansa taskuun talteen.
Virallisen ohjaimensa ohella GameStickin pitäisi tukea muitakin Bluetooth-härveleitä aina näppäimistöjä myöten. Sisällään sen kerrotaan pitävän Amlogic 8726-MX -suoritinta, kun taas keskusmuistia laitteesta on määrä löytyä gigatavun verran.
GameStickia on kehitellyt älytelevisioden peliteknologian parissa työskennellyt PlayJam-yhtiö.
Lähde: Kickstarter