Paluuta ainakin nimellisesti tekevä takavuosien julkaisijasuosikki MicroProse on vahvistanut taas kaksi kappaletta pelejä, jotka se on napannut siipiensä suojiin. Siinä missä aiemmin toukokuussa se nosti esille enemmän strategiaan ja hallinnointiin keskittyviä nimikkeitä, ovat sen kaksi viimeisintä lisäystä ensimmäisen persoonan räiskintätapauksia.
Peleistä ensimmäinen on ilmaisverkkopeli Operation: Harsh Doorstop, jossa lähdetään sotimaan mittavilla pelialueilla ja korostetaan pelaajien välisen kommunikoinnin käyttöä. Peli tuodaan Steamiin ensin varhaisjulkaisukuosissa, mistä se laajenee pelaajapalautteen myötä ensin uusilla osapuolilla, aseilla, ajoneuvoilla ja modituella sekä lopulta erilaisiin aikakausiin sijoittuvilla asetelmilla. Alkuun sotiminen keskittyy vuoden 1991 Afganistaniin Naton ja Neuvostoliiton väliseen vääntöön, mistä olisi tarkoitus jatkaa muun muassa toisen maailmansodan ja modernien kamppailujen maisemiin.
Mikromaksuja, loottilaatoita tai maksullista lisäsisältöä Doorstopiin ei pitäisi olla missään vaiheessa luvassa,
Toinen peleistä on nimenomaan toiseen maailmansotaan keskittyvä Warfare 1944. Myös sen tavoitteena olisi tuoda markkinoille taktista sotaräiskintää mittavilla pelialueilla, joissa kommunikaatio on kultaa ja yksikin osuma voi riittää kuolemaan. Harsh Doorstopin tavoin peliä on jo tovin aikaa työstänyt Drakeling Labs -niminen tiimi, joka tuo hankkeen pihalle ensin varhaisjulkaisupelinä ja jatkaa siitä sitten kehitystä luvaten muun muassa lisää syvyyttä, tuhovoimaa ja ajoneuvoja. Varhaisjulkaisussa pelin hinnaksi kerrotaan kertyvän kymmenisen euroa ja varsinaisess ajulkaisussa 20 euroa.
Trailerit peleistä ovat nähtävissä alta.
Lähde: MicroProse (1), (2)
