Doom-sarjaa 90-luvulla luomassa ollut John Romero on tehnyt kepeän paluun vanhan räiskintäklassikkonsa pariin. Kuluvalla viikolla kehittäjäveteraani julkaisi Dropboxin kautta uuden Doom-kentän, joka onkin hänen ensimmäisensä noin 21 vuoteen.
It’s been 21 years since I made a DOOM level. Here’s my version of E1M8 using DOOM1.WAD. https://t.co/ueKM7gBbXd pic.twitter.com/NlmA9aIALN
— John Romero (@romero) January 15, 2016
Niin yksin, yhteistyönä kuin deathmatch-muodossakin pelattavissa olevan tason rakentamiseen Romero kertoo käyttäneensä Doom Builder 2 -työkalua ja Doomin ilmaiseen shareware-versioon kuuluneita osasia. Kenttä on uusi versio Doomin ensimmäisen episodin viimeisestä tasosta, joka oli aikoinaan ainoa kenttä, jota Romero ei suunniteltu pelin shareware-versioon vuonna 1993.
Juhlapyhien alla tekeillä ollutta projektiaan Romero on kuvaillut ”lämmittelyksi”. VentureBeat-sivustolle antamassaan haastattelussa Romero on kertonut tykkäävänsä paiskia hommia tuttujen asioiden parissa, kun hän on tekemässä siirtymää uusien peliprojektien pariin.
Romero on vihjannut Twitterin puolella, että hän saattaisi avata vielä laajemmin uuden kentän suunnitteluprosessia jonkinlaisen kirjoituksen muodossa. Jos moinen siis vain kiinnostaa, kannattaa miehen Twitter-tiliä pitää luonnollisesti silmällä. Romero on kertonut myös ottaneensa pelaajilta ilolla vastaan suoraa palautetta kentästään sosiaalisessa mediassa, sillä minkään muun hänen luomansa Doom-kentän kanssa moinen ei aikoinaan ollut mahdollista.
Parhaillaan id Softwarella on työn alla kokonaan uusi Doom-peli niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle kuin pc:llekin tätä vuotta ajatellen. Romerolla ei ole ollut kyseisen pelin kehityksen kanssa mitään tekemistä. Viimeisinä vuosina Romero on käyttänyt aikaa enemmän pienempien pelikokemusten, kuten sosiaalisten pelien, tekoon. Puolisentoista vuotta sitten hän vihjasi tosin tekevänsä vielä uuden räiskintäpelin.
Lähde: John Romero (Twitter), (Facebook), VentureBeat