Bit. Tripin uusimmasta osasta ei päästäkään iloitsemaan aivan lähiaikoina. Alkujaan kuluvan vuoden alkuun tähdätty Runner 2: Future Legend of Rhythm Alien nähtäneen Eurogamerin saamien tietojen mukaan sittenkin vasta marraskuussa.

Myöhästyminen johtuu kehittäjien halusta hioa peliään rauhassa parhaaseen mahdolliseen kuosiin. Hitaampi tahti poikkeaa hieman sarjalle ominaisesta kehitystavasta, sillä aiemmin pelisarjan pelejä julkaistiin lähes kolmen kuukauden välein.

Lykkääntynyt julkaisu tarkoittaa samalla, että myös Wii U -version kehitys on alkanut hiipimään kehittäjien mieleen. Toistaiseksi peli tekee kuitenkin vielä virallisesti tuloa vain PlayStation Networkiin sekä Xbox Live Arcadeen.

Ohessa kohtalaisen varhaista pelikuvaa esittelevä video.

Linkki videoon

Lähde: Eurogamer