Klassinen huvipuistojen rakentelupeli RollerCoaster Tycoon 3 on saapunut PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja Xbox Onelle Complete Edition -versiona.
21 vuotta alkuperäisen RollerCoaster Tycoon 3:n julkaisun jälkeen konsoleille ilmestynyt huvipuistosimulaattori antaa pelaajien rakentaa unelmiensa huvipuiston sekä uratilassa että vapaassa hiekkalaatikkotilassa.
Complete Edition sisältää peruspelin lisäksi myös Soaked!– ja Wild!-laajennukset, joiden myötä pelaajat voivat suunnitella vesipuistoja ja eläintarhoja.
RollerCoaster Tycoon 3 merkitsi suurta muutosta sarjalle, sillä se siirtyi ensimmäistä kertaa 3D-grafiikoihin korvaten aiempien osien ylhäältä alaspäin nähdyn isometrisen kuvakulman.
Uuden tyylin myötä peliin lisättiin aikanaan uusia ominaisuuksia. Näihin lukeutuu Coaster Cam -kamera, joka mahdollistaa oman vuoristoradan kyydistä nauttimisen ensimmäisen persoonan näkökulmasta.
Kolmososan MixMaster-ominaisuuden avulla pelaajat voivat puolestaan luoda näyttäviä ilotulitusesityksiä musiikin tahdittamana. Lisäksi huvipuiston vierailijat käyttäytyvät aiempaa realistisemmin saapuen puistoon ryhmissä.
Myös eri vuorokaudenajat vaikuttavat siihen, millaisia asukkaita puistoon saapuu. Esimerkiksi nuoriso vierailee puistossa eniten iltaisin, kun taas lapsiperheet suosivat aamu- ja iltapäiväkäyntejä.
Marraskuussa 2004 julkaistu RollerCoaster Tycoon 3 nousi ilmestyessään vuoden kymmenen myydyimmän PC-pelin listalle, vaikka peli oli ollut saatavilla vain vajaat kaksi kuukautta.
RollerCoaster Tycoon 3: Complete Edition on julkaistu PC:lle jo vuonna 2020 ja se on saanut Steamissa ”erittäin myönteiset” käyttäjäarviot. Pelin kerrottiin aiemmin saapuvan myös PS4:lle, mutta tällä hetkellä huvipuistosarjan kolmannen osan täysversio on saatavilla vain viidennelle PlayStation-konsolille.
Katso alta RollerCoaster Tycoon 3: Complete Editionin huvipuistokokemusta esittelevä julkaisutraileri.
Lähde: Video Games Chronicle
Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.
