Microsoftin huhutaan suunnittelevan isoa muutosta pelijulkaisustrategiaansa.

Windows Central -sivuston toimittaja Jez Corden kertoo saaneensa vihiä yhtiön uusista suunnitelmista. Cordenin mukaan Microsoft on lopettamassa yksinoikeuspelien julkaisemisen käytännössä kokonaan.

Lue myös: Xbox-pelit hallitsivat PlayStationin myyntilistoja toukokuussa, Sony kertoo

Lue myös: Microsoft vahvisti tuovansa neljä Xbox-yksinoikeuspeliä kilpailijoiden konsoleille

Corden kertoo, ettei Xboxilla olisi jatkossa lainkaan yksinoikeuspelejä, vaan kaikki yhtiön pelit julkaistaisiin tulevaisuudessa myös muille alustoille. Hänen mukaansa luvassa on korkeintaan ajastettuja yksinoikeusjulkaisuja, jotka saapuvat PlayStationille jossain vaiheessa elinkaarensa aikana. Esimerkiksi tulevan Fable-pelin Corden arvioi olevan ajastettu yksinoikeusjulkaisu, joka tuotaisiin PlayStationille, jotta Microsoft voisi varmistaa tuottoa pelin korkeille kehityskustannuksille.

Microsoft on jo julkisessa viestinnässään vahvistanut julkaisevansa tulevia isoja pelejään myös PlayStationille. Esimerkiksi tässä kuussa Xboxille ja pc:lle ilmestynyt Indiana Jones and the Great Circle on tulossa PlayStationille ensi vuonna id Softwaren tulevan Doom: The Dark Agesin tavoin. Tänä vuonna PlayStationille julkaistiin jo muutamia aikaisempia Xbox-yksinoikeuspelejä, kuten Pentiment, Hi-Fi Rush, Sea of Thieves ja Grounded.

Lue myös: Mafia-pelisarja palaa 1900-luvun alun Sisiliaan – katso uusi traileri täällä

Lue myös: Borderlands 4:n ensitraileri on täällä – tältä näyttää ensi vuonna saapuva loottiräiskintä

Lähde: VGC