Valven kerrotaan valmistelevan uuden Steam Controller -ohjainmallin julkaisua.
YouTube-sisällöntuottaja Brad Lynch kertoo saaneensa asiasta perillä olevilta lähteiltään tiedon Valven tulevista laitesuunnitelmista. Lynchin mukaan luvassa olisi uusi versio Steam Controller -ohjaimesta sekä uudesta virtuaalitodellisuusohjaimesta.
Lynch kertoo Ibex-työnimellä tunnetun ohjaimen olevan päällisin puolin tavanomainen peliohjain. Laitteen kosketuslevyjen kerrotaan kuitenkin saavan uuden muodon sekä symmetriset ohjainsauvat.
Lue myös: Hyvästit höyryohjaimelle – Valve lopettaa Steam Controllerin valmistamisen
Lue myös: Höyryohjain meni taas uusiksi, tältä näyttää uusi Steam Controller
Lisäksi Lynchin mukaan Valve valmistelee Roy-työnimellä kulkevan VR-peliohjaimen julkaisemista. Ohjainparin kerrotaan tarjoavan liikeohjauksen lisäksi joukon perinteisistä peliohjaimista tuttuja ohjainpainikkeita, joiden avulla niitä voisi käyttää myös tavallisen peliohjaimen tavoin.
Lynch kertoo molempien ohjainten olevan jo viimeistelyvaiheessa ja ohjainten massatuotannon tulisi alkaa lähiaikoina. Valve ei kuitenaan ole paljastanut kumpaakaan laitetta virallisesti, joten väitteisiin kannattaa toistaiseksi suhtautua varauksella.
Lue myös: Valve paljasti uuden Steam Deck -erikoismallin
Lue myös: Supernäyttävä The Sims -haastaja Inzoi viivästyi
Lähde: IGN