Sony ja Guerrilla Games ovat avautuneet hippusen enemmän Horizon Forbidden Westista. Pelin ohjaaja Mathijs de Jonge on ottanut pelin viimeisimpänä puheeksi tuoreessa kolmiminuuttisessa videossa, jossa vahvistetaan kehittäjien tavoittelevan peliä PlayStation 5:lle ensi vuoden aikana.
Muuten videossa puheeksi nousee uutukaisen pelimaailma, jonka kerrotaan vievän päähenkilö Aloyn nyt Utahin osavaltion alueelta Tyynellemerelle asti. Näkemään päästään niin laaksoja, aavikoita kuin raunioituneita kaupunkeja, jotka tietysti hyötyvät uuden konsolin tehoista niin yksityiskohdillaan kuin koollaan, eikä latausruutuja nähdä ”käytännössä” ollenkaan edes pikamatkustuksen tai tarkastuspisteen lataamisen yhteydessä. Pelin käynnistämisestä luvataan yhtä lailla erittäin nopeaa.
Forbidden Westin viimeviikkoisen trailerin vihjausten mukaisesti jatko-osaan sopii odottaa myös niin uusia kone-eläimiä, heimoja kuin uimaosuuksiakin. Uhkana toimii vuorostaan punertava vitsaus, josta siitäkin saatiin julkistustrailerilla näytteitä.
