Balatron seuraava päivitys on viivästynyt ensi vuoteen.
Kehittäjä LocalThunk kertoo loppuvuodeksi lupaillun Balatron 1.1-päivityksen lipsahtaneen ensi vuoden puolelle. Asiaa pahoitteleva indiekehittäjä on kertonut taustoja päivityksen viivästymiselle julkaisemassaan blogipäivityksessä.
Lue myös: BAFTA Games Awards 2025 valitsi vuoden parhaat pelit – yksi peli oli selkeästi yli muiden
Lue myös: Yhden kehittäjän luoma Balatro saavutti viiden miljoonan myynnin merkkipaalun
Harrastelijakehittäjäksi itseään kuvaava LocalThunk kertoo polttaneensa itsensä loppuun pelin päivitysten ja mobiiliversioiden parissa viime vuonna ja pitäneensä sen vuoksi taukoa kehitystyöstä. Haasteiden jälkeen hän on palannut Balatro-kehityksen hieman hitaammalla tahdilla, minkä vuoksi päivitys ei ehdi valmistua vielä tämän vuoden aikana. Hänen kertoo haluavansa pitää kuitenkin kiinni hyvinvoinnistaan ja varmistaa, että Balatro saa päivityksiä vielä 1.1-version jälkeenkin.
LocalThunk ei anna Balatro-päivitykselle uutta julkaisupäivää, vaan toteaa ilmaisen päivityksen saapuvan sitten, kun se on valmis.
Lue myös: Pikapeluutapahtuma keräsi yli 2 miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen
Lue myös: Final Fantasy VII:n uusioversiot vahvistettiin Switch 2:lle ja Xboxille
Lähde: LocalThunk