Death Stranding 2: On the Beach -pelin kesäkuiseen julkaisuun valmistautuvalla Hideo Kojimalla on jo konsepti pelin jatko-osaa varten. Death Strandingin lisäksi Konamin julkaisemasta Metal Gear -sarjasta tuttu kehittäjä kertoi asiasta tuoreessa VGC-sivuston haastattelussa.
Kolmas peli onnistuisi Kojiman mukaan Death Stranding 2:ssa esiteltävällä Plate Gates -konseptilla. Tästä huolimatta hän ei kuitenkaan halua itse ohjata ja ottaa pelin kehityksen vetovastuuta.
– Jos käytän Plate Gates -konseptia, voisin tehdä loputtomasti jatko-osia. En tietenkään suunnittele tekeväni niin, mutta minulla on jo konsepti toiselle jatko-osalle. En aio itse tehdä sitä, mutta jos antaisin sen eteenpäin jollekin toiselle taholle, he voisivat varmaankin tehdä sen, Kojima sanaili haastattelussa.
Toteamus heijastelee vahvasti Kojiman taannoisia kommentteja Metal Gear -sarjan parista. Konamilla työskennellessään hän halusi siirtää sarjan pääosien vetovastuun studion nuoremmille kehittäjille, jotta hän voisi itse keskittyä uusiin asioihin. Näin ei tietenkään koskaan käynyt, vaan Kojima pysyi ohjaksissa aina viimeisimpään pääosaan, Metal Gear Solid V: The Phantom Painiin (2015), asti.
Nykyisessä omassa Kojima Productions -studiossaan tilanne on kuitenkin toisin. Nykytiedon valossa Kojimalla on jo kalenterissa useampi työn alla oleva peli: Microsoftin kanssa työstettävä OD sekä Sonyn PlayStation-hiiviskelypeli, joka kulkee työnimellä Physint.
Death Stranding 2: On the Beach julkaistaan 26. kesäkuuta PlayStation 5:lle.
Lue myös: Nämä ovat keskeiset GTA 6 -hahmot – Rockstar julkaisi ison kasan Grand Theft Auto VI -hahmotaidetta
Lähde: VGC