Helsingissä majaansa pitävä Recoil Games on julkaissut pelikuvavideon ”Rochard part 2″ -teoksensa hyvinkin varhaisesta versiosta. Videolla esiteltävä materiaali on peräisin viime vuoden keväältä ja se käy läpi mekaniikkoja, joita Recoil on pohtinut käyttävänsä varsinaisessa Rochard-pelin jatko-osassa.
Videon löytää uutisen ohesta.
Parhaillaan jatko-osan kehitys on jäissä rahoituksesta johtuvista syistä. Yhtiössä pohditaankin ilmeisesti parhaillaan muun muassa mahdollisuutta hakea vauhtia Kickstarter- tai Indiegogo-palvelun kautta.
Alkuperäinen Rochard tupsahti alkujaan PlayStation 3:lle viime syksyllä ja myöhemmin myös tietokoneille. Pelillä oli matkassaan mukana paljolti epäonnea, sillä suunniteltu kevätjulkaisu PlayStation Networkissa meni reisille palvelun jouduttua paljon puhetta herättäneen hakkeroinnin uhriksi. Varsinaisen julkaisun tapahduttua peli sai kyllä kiitosta arvostelijoilta, mutta huomio jäi silti vähälle ja näin myös myynneissä on ollut toivomisen varaa.
Kirjoitushetkellä vielä seuraavat 12 tuntia Rochardin pc-versio on mukana indie-pelejä pursuavassa Humble Indie Bundle 6 -paketissa. Perinteiseen tapaan paketti on ostettavissa käytännössä melkeinpä mihin tahansa hintaan Humble Bundlen kotisivuilta. Mikäli paketista tosin suostuu maksamaan noin seitsemän dollaria tai enemmän, saa ostaja itselleen muutaman ylimääräisen pelin vielä myös kaupan päälle.
Parhaillaan Recoililla kehitetään omakustanteista iOS- ja Android-laitteille suunniteltua mobiilipeliä.

Lähde: Rochard (kotisivut), YouTube