Keräilykorttipeli Hearthstone: Heroes of Warcraftin avoin betatesti on käynnistynyt Euroopassa, kehittäjä Blizzard Entertainment kertoo.

Nimensä mukaisesti studion Warcraft-universumiin pohjautuva peli on ladattavissa veloituksetta Battle.net-palvelusta. Battle.net-asiakassovelluksen asentamisen lisäksi peli vaatii 1,33 gigatavua vapaata kiintolevytilaa. Blizzard muistuttaa blogissaan, että peli on yhä betatestivaiheessa, eikä välttämättä edusta lopullisen julkaisun laatua kaikilta osiltaan. Uusien pelitilien aktivointi saatetaan myös keskeyttää tilapäisesti, mikäli pelin kysyntä kasvaa odottamattoman korkealle.

Viime elokuusta saakka suljetussa betatestissä ollut Hearthstone julkaistaan aluksi Windowsille ja Macille, jonka lisäksi pelistä on kehitteillä omat versiot myös iPadille, iPhonelle ja Androidille.

YouTube video

Lähde: Blizzard