Virtuaalitähti Hatsune Mikun pohjalta luotu rytmipelien sarja on palaamassa jälleen tänä vuonna länteen. Julkaisija Sega on ilmoittanut, että se on tuomassa syksyllä sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa kauppoihin Hatsune Miku: Project Diva X:n, joka saadaan samanaikaisesti pelattavaksi sekä PlayStation 4:lle että PlayStation Vitalle.

Peliblogi Destructoidin saamien tietojen mukaan Segalla ei ole ollut antaa vielä tietoja Project Diva X:n saapumisesta Eurooppaan. Toivoa pelin Eurooppa-julkaisusta luulisi kuitenkin vielä olevan, sillä useampi aikaisempikin sarjan osa on kyllä saatu myös täkäläisille markkinoille. Toki muistaa sopii, että PlayStation 4 ja Vita ovat molemmat kyllä myös aluevapaita konsoleita.

Japanissa Project Diva X debytoi aiemmin maaliskuussa.

Hatsune Miku: Project Diva X koostaa yhteen yhteensä 30 uutta ja klassista Miku-kappaletta ja tarjoaa jälleen myös kosolti muokkausmahdollisuuksia pelin hahmojen kuin myös niille järjestettävissä olevien konserttien suhteen. Ohesta voi katsastaa pelin ensimmäisen englanninkielisen trailerin.

YouTube video

Lähde: Sega (Twitter), Destructoid