Halo Infinite on saanut viimein uuden julkaisuaikataulun.

Kehittäjä 343 Industries on kertonut lisätietoja Halo Infiniten tiimoilta pitkässä blogipäivityksessä. Alun perin Xbox Series X/S:n julkaisupeliksi suunnitellun Halo Infiniten julkaisua viivästettiin osin kesällä ilmestyneestä trailerista saadun palautteen perusteella. Blogipäivityksen mukaan trailerin ilmestymisen jälkeen kävi selväksi, että kehittäjät tarvitsivat lisää aikaa pelin hiomiseksi julkaisukuntoon.

Studio onkin panostanut merkittävästi Halo Infiniten grafiikan hiomiseen esimerkiksi valaistuksen parantamiseksi ja trailerilla näkyneiden tekstuuriongelmien korjaamiseksi. 343 Industries vahvistaa lisäksi blogipäivityksessä, ettei Halo Infiniten ilmaiseksi pelattava moninpeliosio hyödynnä loottilaatikoita tai pelaamiseen vaikuttavia esineitä, vaikka pelaajille luvataankin paljon kosmeettisia kustomointivaihtoehtoja.

Halo Infiniten on tällä hetkellä määrä ilmestyä syksyllä 2021. Blogipäivityksen mukaan julkaisu on kuitenkin vasta alku pelin taipaleelle.

Lähde: Halo Waypoint