Rockstar ei ole antanut vielä Grand Theft Auto V:lle minkäänlaista julkaisupäivää, mutta pelin ilmestyminen tämän vuoden puolella alkaa näyttää yhä epätodennäköisemmältä.
Tällä kertaa synkkiä pilviä peliä odottavien fanien taivaalle kasaavat Sterne Ageen analyytikot. He varoittavat sijoittajia, että GTA V saapunee kauppoihin vasta maaliskuussa 2013.
Analyytikot perustelevat päättelyään Rockstarin halulla hioa peliä lisää. Lisäksi myöhemmällä julkaisupäivällä vältetään suora kilpailu Call of Dutyn ja Assassin’s Creedin kaltaisten pelisarjojen kanssa, sillä keväällä julkaisukalenteri on huomattavasti väljempi. Samalla myös Wii U:n laitekanta ehtisi kasvaa, mikäli uusi GTA Nintendon konsolille ilmestyy.
Sterne Ageen peleihin erikoistunut analyytikko Arvind Bhatia uskoi vielä aikaisemmin pelin saapuvan markkinoille kuluvan vuoden aikana. Hän uskoo edelleen pelin myyvän ensimmäisen vuoden aikana peräti 25 miljoonaa kappaletta.
Vaikka Rockstar ei olekaan pukahtanut GTA V:n julkaisupäivästä, puhuvat sen edelliset projektit puolestaan. Red Dead Redemption ja L.A. Noire ovat edellisvuosina osoittaneet, että toukokuussa julkaistu peli voi menestyä.
Tänä vuonna Rockstarin toukokuun peliviihteestä vastaa Max Payne 3. Myös Grand Theft Auto IV julkaistiin huhtikuun lopulla 2008.
Edelleen ensi vuoden julkaisupäivän puolesta puhuu Rockstarin emoyhtiön Take-Two Interactiven aikataulu. 2K Gamesin nimissä julkaistaan syksyllä BioShock Infinite, Borderlands 2, NBA 2k13 ja XCOM: Enemy Unknown.
Grand Theft Auton kaltaisen tuotteen ja sen julkaisun ajoittamisen merkitys yhtiön tulokselle on luonnollisesti massiivinen.
Aikaisemmin huhuttiin, että Mafia-pelisarjan kanssa kunnostautunut 2K Czech olisi auttamassa Rockstaria GTA V:n kehitystyössä, mutta 2K Games kumosi kyseiset huhut.
Lähde: IGN