Pc-latauskaupat puhuttivat taas tällä viikolla, kun Rockstar päätti iskeä markkinoille oman uuden virtuaalikojunsa ja Steam nousi silmätikuksi ranskalaisoikeudessa. Elo-syyskuun messukausi ei sentään imenyt vielä myöskään aivan kaikkia pelijulkistuksia, sillä tällä viikolla julki saatiin muun muassa seuraava pienemmän mittakaavan Total War -peli sekä laadullisesti jo ennakkoon epäilyksiä herättänyt Terminaattori-räiskintä,
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Ranskalaisoikeus: Steam-käyttäjillä on oikeus jälleenmyydä pelejään
– Ja näin onkin sitten hyvä alkaa muuttamaan kaikki digitaaliset palvelut subipohjaisiksi, että voidaan kiertää velvoite digitaalisesta jälleenmyynnistä. Toisaalta, eihän mikään estä sitä Valvea ottamaan osuutensa myös käytettyjen pelien kaupasta – ja miksi ei ottaisi – mutta voin vain kuvitella miten pelijulkaisijat tästä riemastuu. Varsinkin idie puoli, jossa raha on muutenkin tiukassa. Streamauspalvelut kaikkien anukseen, vaikka väkisin. -Boblick
– Hankalaksi menee. Muistaakseni emme osta peliä vaan käyttöoikeuden siihen. Jotta sen voisi myydä pitäisi osa mennä omistajalle, mihin mieluusti suostuisin jotta pääsisin eroon muutamasta sadasta huonosta peliostosta. Mieluummin möisin niitä euron kappaleelta josta osa menisi pelin oikeudenomistajalle kuin pitäisin niitä kirjastossa. Steam repii nyt jo 30 prossaa jokaisesta myydystä kappaleesta joten sille ei tarvitsisi enempää antaa. -lateralpole
Taru kohtaa todellisuuden ensi vuonna A Total War Saga: Troy -strategiakamppailussa
– Voi olla taas ihan virkistävä ”pikku-Total War”. Ehkä CA hakee näistä sellaista pilottialustaa, jossa testata villimpiä ideoita, jotka voidaan sitten onnistuessaan sosialisoida osaksi pääpelejä. -Haerski
Terminaattori-räiskintä Terminator: Resistance paljastui – takana itse Rambo: The Video Gamen tekijät!
– Eikö saa olla terminaattori? Miksi ei saa? Höh. On tuo tunnari vain kyllä ajaton klassikko, kylmät väreet saa aina kun kuulee sen jossain oli se remix tai aito ja alkuperäinen. -Bloodborne
– Jos edistystä Rambosta on yhtään tapahtunut niin tällä kertaa dialogi kuulostaa äänitetyn valuraudan sijaan jo teflon-pannulla -lindario
League of Legendsiä pelaa joka päivä kahdeksan miljoonaa samanaikaista pelaajaa
– Kyllähän tuota pitää päivittäin pelata. Nautinko siitä aina? Se on sitten eri asia 😀 -zetger
BioWare kuoppasi Anthemin lisäsisältösuunnitelmat keskittyäkseen perusasioiden korjaamiseen
– Jos jotain hyvää haluaa Anthemin (ja Fallout 76:n) floppauksesta hakea, niin toivottavasti tällaiset ”köyhän miehen MMO:t” haudataan lopullisesti ja keskittyttäisiin vain niiden tarinavetoisten yksinpelien tekemiseen. -Balnazzard
– Ei nää pelitalot tule koskaan palaamaan yksinpelien pariin. Niiden rahastuspotentiaali on merkittävästi pienempi kuin moninpeleissä joissa sosiaalinen paine tai ihan vaan epäreilu kilpailullinen etu ajaa ihmiset tuhlaamaan rahaa. -Lahis
Rockstar Games Launcher on nyt totista totta pc:llä – nappaa GTA: San Andreas ilmaiseksi
– Steami on varmaan vuosien saatossa vienyt ihan kivan siivun noista Shark Card -miljardeista -Tunna
– Nyt on Steam, GOG Galaxy, Uplay, Battlenet, Origin, Epic, Bethesda.net, Viveport ja Rockstar. Ei tässä enää mitään pelikokoelmia tarvitse vertailla, kun launcher-kokoelmassakin on jo ihmettelemistä. -Refloni
Pokémon GO on tänään jälleen yhden hirviösukupolven rikkaampi
– Innoissani olen, uusista pokemoneista Chandelure tulee olemaan hyödyllinen Ghost-hyökkääjä ja Deinokin pitäis kuoria 10km munasta, odotan silti sen omaa Community Day:ta että paranee joko Dragon tai Dark tyypin hyökkääjänä entisestään. -Brutal1ty
Borderlands 3 on Gearboxin menestyksekkäin pc-julkaisu ongelmista huolimatta
– Itse olen pelaillut Xbox Onella (s malli), välillä tekstuurit latautuu vähän hitaanpuoleisesti ja isoissa taisteluissa fps droppaa, ei mitään peli-iloa pilaavaa kuitenkaan. -jjl89
– Mitä uutiseen tulee, niin itse olen ok myös Epic Storen kanssa. En tosin käytä niin aktiivisesti ja listalla ainoastaan ilmais- ja yksinoikeuspelit. Tietysti se vähän sylettää, kun pelejä alkaa ilmestymään Steamiin, mutta jos nyt tottuisi tuohon G2.0:aan, niin kyllä se vähän helpottaa. -Kille
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – klassista Zeldaa ja kusipäisiä hanhia
– Zelda (ja Goose) kiinnostaisi mutta katsellaan nyt. Onhan tuo alkuperäinen kuitenkin pelattu ja graafinen tyyli on siinä selkeästi miellyttävämpi kuin tässä uudessa. Uuden luolastomuokkauksen kautta tuli taas mieleen, että jos tulisi joku Zelda-maker, niin ostoon menisi ilman miettimisiä. -zappah
– Suosikki-Zeldani näistä 2D-seikkailuista. Ostan itselleni joululahjaksi Switchin kera sitten myöhemmin. -Teräskäsine
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Dragon Quest 1-3 (Switch) \ 27.9.
- Call of Duty: Mobile (Android, iOS) \ 1.10.
- Neo Cab (Swihc, Win, Mac) 3.10.
- John Wick Hex (Win, Mac) \ 8.10.
- Disco Elysium (Win) \ 15.10.
- Afterparty (PS4, XOne, Switch, Win, Mac) \ 29.10.