Seikkailupeliklassikko Grim Fandangon paluu uusioversion voimin on synnyttänyt innokasta säpinää kehittäjä Double Finen sisällä. Pelistudion virallisella YouTube-kanavalla on nyt julkaistu video, jossa Grim Fandangon ohjaaja Tim Schafer muistelee hieman pelin kehitystä ja kertoo samalla myös hieman ajatuksistaan uusioversion suhteen.

Suunnitelmissa Double Finella on, että Grim Fandangon uusioversio ottaisi huomioon sen, mitä fanit ovat tehneet sille viimeisten vuosien aikana. Vaikka Schafer itse ei ole kunnolla koskenut peliin reiluun vuosikymmeneen, ovat fanit sen sijaan muun muassa sujuvoittaneet pelikokemusta omilla päivityksillään aina tähän päivään asti.

Ohessa mainittu tuore video Grim Fandangoon liittyen. Sen alta lyötyy lisäksi myös yksi hieman vanhempi video, jossa Schafer palasi klassikkonsa pariin ensimmäistä kertaa noin 15 vuoteen.

Uusittu Grim Fandango on kehitteillä niin PlayStation 4:lle kuin Vitallekin. Sen synty on tapahtunut Sonyn, Double Finen ja Disneyn yhteistyönä.

YouTube video
YouTube video