Uusi satsi konsoleita tekee kenties kovaa vauhtia tuloaan, mutta niin tekee edelleen kuitenkin myös PlayStation 3:n Gran Turismo 6. Sony onkin julkaissut pelistään nyt kaksi uutta traileria, jotka eroavat toisistaan hieman sisällöllisesti.
Videoista ensimmäinen käy yleisemmin läpi Gran Turismo 6:n antia tarjoamalla tunnelmoinnin ohessa pikaisen katsauksen pelin visuaaliseen puoleen sekä erityisesti myös autotarjontaan. Kuvanauhalla vilahtamassa nähdään esimerkiksi perinteisempien kiesien ohella kuuauto.
Virallisen listan Gran Turismo 6:n kaikista autoista voi kurkata tämän linkin takaa.

Toinen videoista esittelee tarkemmin Gran Turismo 6:n radoissa esiintyviä yksityiskohtia. Pääpaino pätkässä on erityisesti pelissä nähtävissä vuorokaudenajan vaihtumisissa, joiden pitäisi vaikuttaa valaistuksen ohella myös esimerkiksi taivaalla yöaikaan siintävien tähtien sijaintiin.

Gran Turismo 6:n varsinaisesta radoista kiinnostuneet löytävät yleismaallisen listan tarjolla olevista pääleikkikentistä Gran Turismo -sarjan kotisivuilta. Peliin jossain vaiheessa saatavan päivityksen myötä pelaajat pääsevät toki säätämään vielä myös omia ratakokonaisuuksiaan uusitulla Course Maker -rataeditorilla.
Editorin tuoreimpiin ominaisuuksiin lukeutuu tällä kertaa niin sanottu GPS Logger. Kännykän tai tabletin avulla toimiva idea tarjoaa mahdollisuuden tallentaa GPS:n voimalla esimerkiksi oman työmatkansa mutkatiedot talteen ja rakentaa sen perusteella oman ratansa.
Gran Turismo 6 saadaan kauppoihin joulukuun 6. päivä.
Lähde: Sony, PlayStation Blog