Sony on vahvistanut Euroopan saavan God of War: Ascensionin samalla viikolla Yhdysvaltojen kanssa. Siinä missä meren tuolla puolen julkaisu tosin tapahtuu 12. maaliskuuta, näkevät eurooppalaiset pelin maaliskuun 15. päivä.
Eurooppaan pelistä saadaan peruspelin ohella myyntiin sekä erikois- että keräilyversio. Paketeista jälkimmäinen (Collector’s Edition) sisältää itse pelin ohella kahdeksan tuuman Kratos-patsaan, metallikannet sekä latauskoodit pelin ääniraitaan, avatar-pakettiin ja dynaamiseen teemaan.
Paketin ostajat pääsevät lisäksi tienaamaan pelin moninpelissä kokemusta tuplana ainakin jonkin aikaa. Samalla he saavat oikeuden avata kaiken peliin tulevaisuudessa julkaistavan lisäsisällön ilmaiseksi.
Ohukaisempi erikoisversio (Special Edition) lahjoo ostajansa muuten samoilla herkuilla, mutta patsas ja lisäsisältöetu uupuvat.
Päivitys: Suomessa peli nähdäänkin näillä näkymin jo 13. maaliskuuta, kun taas britit saavat pelinsä 15. päivä.
Lähde: PlayStation Blog