Ghost of Yōtei saa kolme elokuvallista pelitilaa, jotka kunnioittavat tunnettuja japanilaisohjaajia

Tutun Akira Kurosawa -tilan lisäksi mukana ovat Takashi Miiken sekä Samurai Champloon ohjanneen Shinichirō Watanaben tyyliä jäljittelevät tilat.

11.7.2025 10:00

Sucker Punch Productionsin 1600-luvun Japaniin sijoittuva seikkailupeli Ghost of Yōtei tulee saamaan kaksi uutta elokuvallista pelitilaa Ghost of Tsushimasta tutun mustavalkoisen Akira Kurosawa -tilan lisäksi.

Kulttiohjaaja Takashi Miiken kanssa yhteistyössä tehty pelitila tuo taistelut lähemmäksi pelaajaa tehden niistä väkivaltaisempia ja mutaisimpia. Miike tunnetaan monenlaisista genre-elokuvista, mutta myös samuraielokuvista kuten 13 Assassins ja Blade of the Immortal.

Animesarja Samurai Champloon ohjanneen Shinichirō Watanaben kanssa tehty musiikkitila puolestaan tuo ääniraidalle rentoa lo-fi-tunnelmaa vapaan tutkimisen ja taisteluiden ajaksi.

Vuonna 2004 ilmestynyt Samurai Champloo yhdisti samuraitoimintaa luovasti hip hop -muusikoiden tekemään ääniraitaan. Mukana olivat esimerkiksi yhdysvaltalainen Fat Jon sekä kolarissa traagisesti menehtynyt kulttituottaja Nujabes.

Ratkaisua voi pitää kummallisena, sillä muissa Watanaben ohjauksissa vastaavaa tyyliä ei esiinny. Ohjaaja on tunnettu monenlaisiin musiikkigenreihin nojautumisesta, jotka ovat vaihdelleet jazzista post-punkiin.

Ghost of Yōtein ääniraidaksi voi myös valita myös japanin kielen autenttisemman tunnelman saavuttamiseksi.

Pelin tekijät korostivat viime yönä striimatussa State of Play -erikoislähetyksessä useaan otteeseen, että sen on haluttu olevan ennen kaikkea kunnianosoitus klassisille samurai-elokuville. Taustoiltaan pelistudio on yhdysvaltalainen.

Katso koko State of Play -lähetys tästä:

YouTube video

Lue myös: Ghost of Yōtei sai yli 20 minuutin esittelyn – uusi samuraiseikkailu tarjoaa vapaata tutkimista ja väkevän kostotarinan