Menestyksellisestä Gears of War -sarjasta vastuussa ollut Epic Games ei suuntaa seuraavalla pelillään heille tavanomaiseksi muodostuneeseen markkinarakoon. Yhtiön perustajiin lukeutuva Tim Sweeney on paljastanut Fortniteksi ristityn teoksen olevan Xboxin äijäräiskintään verrattuna huomattavasti enemmän satunnaisia pelaajia kosiskeleva peli.

Suunta ei kuitenkaa tarkoita, että Epicillä tehtäisiin seuraavaa peliä pikaisesti vain vasemmalla kädellä. Sweeney on luvannut myös Fortniten rakentuvan suuriin peleihin verrattavissa olevilla tuotantoarvoilla, ja onpa kehitystiimi ollut myös alusta asti innokas pelin suhteen.

-Kaikki vapaana olleet työntekijämme jakautuivat joukkueisiin ja kuluttivat viikon prototyyppien luomiseen. Saimme tulokseksi kasan todella vaihtelevia ideoita, joiden kautta Fortnite sai syntynsä, Sweeney muistelee VentureBeatin haastattelussa.

Selviytymistä, värien paljoutta ja yön pahuuksia yhdistelevällä Fortnitella ei ole vielä julkaisupäivämäärää.

Lähde: VentureBeat