Moninpelaaminen on saapunut beta-muodossa maatalousroolipeli Stardew Valleyn Steam-versioon. Uutta ominaisuutta voi testata kuka tahansa pelin omistava henkilö ja se tukee niin jo olemassaolevia tallennuksia kuin alusta asti aloitettavia pelikertoja..
Myös uutta yksinpelisisältöä on mahdollista bongata betan sisuksista.
Betan luonteesta johtuen julkaisija Chucklefish suosittelee tekemään varmuuskopion vanhoista tallennuksistaan, mikäli niitä päätyy käyttämään moninpeliä kokeillessa. Ohjeita tähän sekä betan aktivointiin löytää pelin virallisesta blogista.
Moninpeli muuttaa Stardew Valleyn pelaamisen käytännössä yhteistyökokemukseksi, joskaan ei täysin ilman rajoituksia. Uusia pelaajia varten farmeilta täytyy löytyä esimerkiksi jonkinlainen asutus kaikkia varten, minkä lisäksi päivä ei vaihdu ennen kuin jokainen pelaaja on samaan aikaan nätisti omassa punkassaan. Moninpelin myötä naimisiinmeno ei tosin enää rajoitu vain tekoälyhahmoihin.
Ohjeita myös näihin yksityiskohtiin löytyy pelin blogista.
Lähipäivinä moninpelibetan pitäisi rantautua vielä GOG-versioonkin. Virallista julkaisuajankohtaa moninpelille ja uudelle yksinpelisisällölle ei ole vielä annettu.