Far Cry -räiskintäpelisarja on saanut uuden vetäjän.

Pitkän uran pelialalla tehnyt Drew Holmes kertoo astuneensa Ubisoftin räiskintäpelisarjan johtajan paikalle. Holmes on työskennellyt jo aikaisemmin Far Cry -pelisarjan parissa, sillä ennen uusinta nimitystään Holmes vastasi Far Cry 5:n sekä Far Cry: New Dawnin tarinoista.

Ennen Ubisoftia Holmes on toiminut esimerkiksi Bioshock Infiniten sekä sen Burial at Sea -laajennuksen käsikirjoittajana. Lisäksi hänellä on taustaa myös Saints Row– ja Red Faction -pelisarjojen parista.

Holmes lupailee LinkedIn-verkkopalvelussa julkaisemassaan viestissä isoja asioita Far Cry -pelisarjan varalle. Ubisoft ei ole virallisesti paljastanut jatkoa räiskintäpelisarjaan, jonka edellinen osa on vuonna 2021 ilmestynyt Far Cry 6. Huhujen mukaan yhtiö kuitenkin työstäisi paraikaa sekä Far Cry 7:ää että uutta verkkopeliä, joiden olisi määrä ilmestyä vuoden 2025 aikana.

Lähde: VGC