Amazonin Fallout-sarja nappasi kaksi Emmy-palkintoa viime yönä järjestetyssä televisioalan tapahtumassa.
Fallout oli ehdolla kaikkiaan 13 palkintokategoriassa Creative Arts Emmy -tapahtumassa, jossa palkitaan erityisesti televisiotuotantojen taustalla toimivia tahoja. Fallout voitti tapahtumassa Outstanding Music Supervision -palkinnon ensimmäisen jaksonsa musiikista ja Outstanding Emerging Media Program -pystin Fallout: Vault 33 -verkkosivustaan.
Kyseessä oli vielä alkusoittoa varsinaiselle Primetime Emmy -gaalalle, joka järjestetään ensi sunnuntaina. Falloutilla on tuolloin tilaisuus napata parhaalle draamasarjan pääosan esittäjälle jaettava palkinto, jolla ehdolla on kaamiota sarjassa näyttelevä Walton Goggins.
Emmyjen ohella Fallout-roolipelisarjaan pohjautuva sarja sai menestystä Amazon Prime -katsojien keskuudessa. Sarja kipusikin parissa viikossa yhdeksi koko suoratoistopalvelun katsotuimmista ohjelmista. Hittisarjan vahvistettiinkin jo keväällä saavan jatkoa ainakin toisen tuotantokauden verran.
Lähde: PC Gamer