Kuluvan vuoden keväällä pc:n strategiapelitarjonta on saamassa uuden tulokkaan reaaliaikanaksuttelu Etheriumista. Ranskalaisen Tindalos Interactiven vastuulla olevasta pelistä on nyt saatu ulos ensimmäinen teaser-video, jota on myös tuettu muutamilla pelin toimintaan liittyvällä yksityiskohdalla.

Etheriumin scifi-maailmassa kolme imperiumia ovat asettuneet törmäyskurssille muuan harvinaisen luonnonvaran kiinnostaessa suuresti kutakin osapuolta. Pelattavuuden kannalta tämä tulee näkymään resurssien hallitsemiseen ja taktisten rakennelmien rakentamiseen pohjautuvina yhteenottoina, joita käydään kaikkiaan seitsemällä erilaisella planeetalla.

Eri planeetat eroavat Etheriumissa toisistaan erilaisilla ympäristötyypeillään, joihin tuodaan vielä myös hieman lisää muovautuvuutta pelin dynaamiseksi kuvaillulla sääjärjestelmällä. Pelaajat voivat muun muassa päästä käyttämään hyödykseen hiekkamyrskyjä aavikoilla tai jäätyneitä jokia astetta hyisemmillä alueilla.

Pelaamaan Etheriumia pääsee niin yksin kuin myös moninpelimuodossakin. Varsinaiselta kampanjaltaan kokemuksesta luvataan epälineaarista, kun taas nettimatseissa kerralla taistelemaan mahtuu kaikkiaan neljä pelaajaa.

Pelin julkaisee Focus Home Interactive.

YouTube video

Lähde: Focus Home Interactive