Pelaajalehti.comissa uutisoitiin hiljattain, kuinka Epic Mickey 2:n kehitystiimin koko huitelee jossain 700 työntekijän tienoilla. Todellisuudessa tiimi on vieläkin isompi, kun otetaan huomioon 3DS-versiota työstävä ryhmä.
Epic Mickeyn 2:n päävastuussa on edelleen Disneyn omistama ja Warren Spectorin vetämä Junction Point, joka työllistää noin 160 ihmistä. Yhtiö soveltaa projektiin kuitenkin niin kutsuttua virtuaalista tiimiä.
Suurin osa pelin kehitystyöhön osallistuvasta tiimistä on kuitenkin ripoteltuna ympäri maailman. Esimerkiksi brittiläinen Blitz Games auttaa pelin tuottamisessa Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle, kun taas DreamDrift työstää 3DS-versiota.
Hajautettu malli asettaa luonnollisesti haasteensa. Spectorin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkää ulkoistamista, jossa esimerkiksi kiinalainen firma palkattaisiin tekemään puita ja muuta grafiikkaa. Eri ryhmät pääsevät vastaamaan kokonaisuuksista.
– Soitamme paljon puheluita hyvin outoihin aikoihin, ja paljon Skypettelyä, ja paljon sähköposteja, ja paljon järisyttävän suurten tiedostojen siirtelyä edestakaisin, se on selvää, Spector kertoo.
Spectorilla on erityisen paljon luottoa Blitz Gamesiin, vaikka studion meriittilistalta löytyykin lähinnä Puss in Bootsin ja Yoostar 2:n kaltaisia nimikkeitä.
Yhteensä Epic Mickey 2:ta työstetään kuudelle alustalle: Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, Wiille, 3DS:lle, PC:lle ja Macille. Pelin pitäisi ilmestyä kauppoihin syyskuussa.
Lähde: Eurogamer