Suositun nettimoninpeli Fortniten hahmokavalkadi sen kuin kasvaa ja kasvaa. Pelin uusimmalla kaudella mukaan otteluihin pystyy hyppäämään pian myös Tähtien sota -sisällöistä tutulla hahmosuosikilla, Ahsoka Tanolla.
Ahsoka lisätään pelin pelattavaksi hahmoksi uuden, parhaillaan käynnissä olevan ”Last Resort” -nimisen kauden aikana. Kauden teemana on ryöstely; pelaajien täytyy kukistaa saarella asettautunut vampyyri Kado Thorne, jonka hulppeaan huvilaan ei noin vain marssitakaan sisään.
The Clone Wars -elokuvassa sekä animaatiosarjassa alun perin esitellyn entisen jedi Ahsokan kahta valkeaa valomiekkaa päästään heiluttelemaan näillä näkymin noin kuukauden kuluttua, 26. syyskuuta.
Ahsoka Tano enters the world of Fortnite. pic.twitter.com/0HfqmBzyEn
— Star Wars (@starwars) August 25, 2023
Pelihahmon julkistus osui sopivasti samaan saumaan hahmon oman Disney Plus -sarjan tämän viikkoisen käynnistymisen kanssa. Ahsokassa nimikkohahmoa esittää Rosario Dawson (Daredevil, The Mandalorian, The Book of Boba Fett), jonka versiota kaukaisen galaksin kapinallisesta myös Fortnite on selvästi mukaillut pelihahmonsa suunnitelussa.
Ahsokan lisäksi ”Last Resort” -kaudella pelaajat voivat valita hahmokseen myös TikTok-tähti Khaby Lamen. Fortniten aiemmillakin pelikausilla on nähty Tähtien sota -hahmoja, viimeisimpänä Ahsokaa opettanut, Voiman pimeälle puolelle luisuva jediritari, itse Anakin Skywalker.
Fortnite on Epic Gamesin kehittelemä sekä julkaisema pelinimike, jonka pariin pääsee niin PlayStation- ja Xbox-konsoleilla, Nintendo Switchillä, mobiililaitteilla kuin pc:lläkin.
